Kysyimme asiantuntijalta

ILPO SALONEN

Kysyimme asiantuntijalta

ILPO SALONEN

Tieteestä tinkiminen on väärää säästöä

tiedE Miten osaamisen, tieteen ja tutkimuksen rahoitus vaikuttaa ­talouskasvuun?

Aalto-yliopiston taloustieteen professorin ­Matti Pohjolan mukaan tutkimus on kasvun perusta.

”Talouskasvu syntyy valtaosin uusista ideoista. Kansantaloudessa niiden vaikutus näkyy tuottavuuden kasvuna, kun saadaan aikaan enemmän tai arvokkaampia tavaroita ja palveluja.

Suomalaisten elintason kasvusta 150 vuoden aikana noin kaksi kolmannesta…