Hiljainen ilves

Vuosikymmenten ajan moottorikelkoissa käytettiin lähes yksinomaan kaksitahtisia moottoreita, joilla on monia etuja: niiden valmistuskustannukset ovat pienet, ne ovat keveitä, ja tekniikaltaan ne ovat yksinkertaisia ja varmoja.

Huonojakin puolia on. Kaksitahtinen moottori kuluttaa paljon polttoainetta, jopa 20-30 litraa sadalla kilometrillä. Kaksitahtikelkat myös savuttavat melkoisesti, ja pakokaasujen mukana luontoon pääsee saastuttavaa öljyä, etenkin kylmäkäynnistyksessä.

Huonona puolena voi pitää myös sitä, että kaksitahtisen moottorin tuottama tehokäyrä on ylävireinen. Moottori siis alkaa ”laulaa” vasta niillä kierroksilla, joilla nelitahtinen rupeaa jo hiipumaan.

Ensimmäiset sarjavalmisteiset nelitahtimoottorilla varustetut kelkat toi markkinoille Yamaha, joka tunnetaan parhaiten moottoripyöristään. Muut valmistajat ovat seuranneet perässä. Syyt nopeaan muutokseen ovat kiristyneet päästömääräykset ja kelkkaharrastajien vaatimukset pienemmästä polttoaineenkulutuksesta.

Mietimme toimituksessa pitkään, otammeko käyttötestiin kaksi- vai nelitahtisen kelkan. Lopulta valitsimme nelitahtisen Lynx Xtrim 600 ACE:n, joka on valmistettu Suomessa. Valmistaja, BRP Finland Oy mainostaa kelkkaa erittäin pieniruokaisena. Sen mukaan kelkan toimintamatka on parhaimmillaan yli 400 kilometriä. Koska polttoainesäiliö on 39-litrainen, keskikulutuksen pitäisi jäädä alle 10 litran 100 kilometrillä.

Puolipitkä kelkkatyyppi

Lynx Xtrim kuuluu moottorikelkkojen crossover-luokkaan, jossa kelkat ovat niin sanottuja puolipitkiä malleja.

XTrimmin telamaton pituus on 3,7 metriä, leveys 41 cm ja harjakorkeus 39 mm. Verrattuna sporttikelkkoihin crossover-kelkkojen telamattojen kantavuudet ovat siis aivan toista luokkaa. Kantavuuden sijaan pitäisi oikeastaan puhua pintapaineesta. Mitä pienempi pintapaine, sitä paremmin moottorikelkka etenee syvässä ja upottavassa lumessa.

Crossover-kelkat on tarkoitettu ajettavaksi myös virallisten kelkkareittien ja -urien ulkopuolelle. Tosin Suomessa muilla kuin reiteillä ja urilla ajo on pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta laitonta. Toisten maille, pelloille ja metsiin ei saa mennä ajamaan ilman maanomistajan lupaa. Poromiehet saavat ajella käytännössä missä vain. He suosivat työssään moottorikelkkoja, joissa on todella pitkä ja leveä tela, ja usein heille räätälöityihin kelkkoihin vaihdetaan alkuperäisiä selvästi leveämmät etusukset.

Joskus kelkkaurat tai -reitit ovat nietostuneet täysin umpeen. Tällöin hyvä etenemiskyky on tärkeää. Pahinta myrkkyä kelkalle ovat viime talvina vallinneet lumiolosuhteet. Pakkasella satava puuterilumi kantaa kelkkaa erittäin huonosti. Tuolloin liikkeelle lähtö vaatii usein lumen tamppaamista jalkaisin, eli kelkalle poljetaan muutaman metrin mittainen ”kiitorata”.

Hiljainen puputtaja

Käyttötesti-Lynx tilattiin valmistajalta marraskuussa 2011. Lynx on vakiona yksipaikkainen, mutta me halusimme sen kaksipaikkaisena. Lisävarusteena myytävä erillinen matkustajan istuin maksaa 619 euroa. Halusimme kelkkaan hieman lisää säilytystilaa ja varustimme sen erillisellä, mallikohtaisella takalaukulla (135 €). Ohjaustankoon kiinnitettiin lämmitettävä gps-laitteen teline (119 €).

Lisävarustelistalla on myös sähkökäyttöinen moottorinlämmitin (259 €). Sitä emme kuitenkaan valinneet, koska halusimme tutkia, miten Lynx lähtisi käyntiin ilman lisälämmitintä.

Lynx käynnistetään starttinappia painamalla. Perinteistä käynnistysnarua siinä ei ole edes siltä varalla, että akku pääsisi yön aikana hiipumaan. Tällöin ainoa vaihtoehto on akun lataus tai käynnistäminen apuvirralla.

Moottorin herättyä henkiin ilman täyttää miellyttävä nelitahtimoottorin puputus, sillä kaksisylinterisen rivimoottorin tuottama äänimaailma ei ole mitään hyrinää. Heti ensi metreillä sekä kuljettajat että sivulliset ihastuivat kelkan ääniin – tai oikeammin niiden puuttumiseen, sillä Lynx on moottorikelkaksi erittäin hiljainen.

Äänimaailman tasosta kertoo paljon se, että telaston ja variaattorin hihnan äänet ylittävät ajossa moottorin äänet. 60 km/h nopeudessa suoritetussa ohiajossa desibelimittari näytti viiden metrin päästä lukemaa 75 dB (A). Mittaus tehtiin myös niin, että mittauspisteen kohdalla painettiin kaasu pohjaan. Nyt lukemaksi tuli 82 dB. Lukemat ovat samaa luokkaa kuin henkilöautossa, josta mittasimme melut samalla tavalla.

Alhainen melutaso johtuu moottorista. Koska Lynx on nelitahtinen ja sen kokonaisvälitys on pitkä, se kulkee reitillä todella matalalla kierrosluvulla verrattuna kaksitahtikelkkaan.

Ajokausi alkoi Lapissa hankalissa olosuhteissa

Ajaminen kelkkareiteillä ei ole ilmaista. Inarissa paikalliset kuljettajat eivät tarvitse lupaa, mutta muiden on maksettava reittilupamaksu. Vuoden voimassa oleva lupa maksaa kuljettajaa kohden 34 euroa. Saariselällä, mistä testi käynnistyi, lupa ostetaan Metsähallituksen toimipisteestä.

Ajokausi 2011–2012 alkoi hankalissa olosuhteissa marraskuun lopulla. Etelä-Suomessa riitti tuolloin lunta tuskaksi asti, mutta Ivalon ja Saariselän maisemissa sitä oli vain nimeksi. Paukkupakkasten puutteessa vesistöjä ylittävät reitit olivat arvaamattoman heikossa jäässä, joten kuljettajien piti ylittää aikaisempien vuosien turvallisetkin paikat erittäin varovasti.

Lumen vähyys näkyi erityisesti etusuksien pohjassa olevien metallisten ohjainrautojen kestävyydessä. Normaalitalvena harrastaja pärjää yksillä tai kaksilla ohjainraudoilla. Nyt ensimmäiset ohjainraudat menivät vaihtoon kolmen ajopäivän jälkeen. Mittarissa oli tosin tuolloin kilometrejä jo 698.

Ohjainraudat voi helposti vaihtaa itsekin. Kaadetaan vain kelkka varovaisesti kyljelleen, irrotetaan muutama mutteri ja vaihdetaan ohjainrauta suksen alta. Aikaa kuluu muutama minuutti. Ohjainraudat maksavat 69 euroa pari.

Muutama päivä rautojen vaihdon jälkeen Lynx piipahti 1 000 km:n huollossa, joka maksoi 46 euroa.

Ensihuollon jälkeen tehtiin suorituskykymittaukset. Äänien perusteella voisi ehkä päätellä, että Lynx on verkkainen kulkija. Näin ei kuitenkaan ole: 0–50 km/h sujuu 3,8 sekunnissa ja 0–80 km/h 7,3 sekunnissa. Sen jälkeen meno alkaa hieman takkuilla; Lynxin moottorista loppuu yksinkertaisesti voima. 0–100 km/h vaatii 12,8 sekuntia ja 233 metriä. Huippunopeudeksi mitattiin 108 km/h.

Temppuileva tappokytkin

Lapin talvi on pimeä. Pimeydessä kuljettajaa rassasi tappokatkaisijan narun kiinnittämisen hankaluus. Katkaisija eivätkä muutkaan sähkönapit ole valaistuja, joten niiden paikat on siis vain opittava tuntemaan.

Tappokatkaisija on Lynxin ainoa virtakytkin, erillistä virtalukkoa ei ole lainkaan. Teoriassa tämä on toimiva ratkaisu, käytännössä ei. Tappokatkaisijassa on sisäänrakennettu varkaudenestojärjestelmä, joka ”haistaa” oikean avaimen. Mikäli kelkkaa yrittää ajaa toisen laitteen avaimella, se ei onnistu. Kelkan ei pitäisi käynnistyä lainkaan.

Lynxin käynnistyksenesto toimi koko testin ajan erikoisesti. Välillä virtoja ei saanut päälle kuin pyörittelemällä tappokatkaisijaa tovin paikoillaan. Välillä virrat lähtivät päälle, mutta Lynx ei suostunut kuin jyskyttämään paikoillaan joutokäynnillä. Kaasun painaminenkaan ei auttanut asiaa. Tähän toi avun vain avaimen irrottaminen ja uudelleen kiinnittäminen.

Lynxin kaksilamppuiset ajovalot sen sijaan keräsivät kehuja. Lähivalojen tuottama valokeila on leveä ja pystysuunnassa korkea, eli se valaisee patikkoistakin reittiä tehokkaasti. Kaukovalot näyttävät pitkälle, joten uralla aamupimeydessä lepäävät porotkin on helppo havaita ajoissa.

Ajoasento säätämällä tilavammaksi

Useat kuljettajat moittivat Lynxin ajoasentoa ahtaaksi. Ohjaustanko tuntui varsinkin seisoen ajettaessa olevan liian matalalla, ja ohjaustangon kaasuvipu saattaa ottaa kiinni kuljettajan jalkaan.

Tilanne parani, kun yksi kuljettaja tajusi säätää työkaluilla ohjaustankoa piirun verran ylöspäin. Ajoasento muuttui huomattavasti tilavammaksi.

Lynxin mittaristo on futuristisen näköinen, varoitusvaloja on vähintäänkin riittävästi. Kierrosluku- ja nopeusmittarin väliin on laitettu digitaaliset osamatkamittarit, joiden selaaminen ja käyttö on helppoa.

Kuljettajia harmitti ulkolämpömittarin puute. Toisaalta ajossa pakkasen kovuutta voi arvioida ajoviiman perusteella – sitä nimittäin Lynxissä riittää. Lähes kaikki kuljettajat moittivat pleksin ja etukatteen pientä kokoa. Ajoviimaongelma on pahin tuntureiden ja jäätyneiden järvien ylityksissä, metsäisellä reitillä viima ei juuri kuljettajaa vaivaa.

Lynxin hallintalaitteiden käyttö on helppoa. Sähkökatkaisijoiden napit ovat isoja, ja niitä voi käyttää myös paksut ajorukkaset kädessä. Erityisen kiitoksen saa kaukovalojen kytkin, jonka paikka on selvästi mietitty loppuun asti.

Ohjaustangon ja kaasukahvan lämmittimille on kolme asentoa: täysteho, puoliteho ja pois päältä. Täydellä teholla lämmittimissä riittää tehoa, puoliteho on yleensä liian pieni.

Kuljettajan istuin on sopivan pehmeä mutta materiaaliltaan liukas. Kuljettajan jalkakotelot antavat hyvän tuen jaloille. Astinlaudat on muotoiltu niin, että niistä saa hyvän pidon seisten ajettaessa. Lisäksi niiden rei’itys on onnistunut, sillä astinlaudat keräävät yllättävän vähän jäätä.

Pieniä korjauksia, maltillisia huoltohintoja

Mittarilukemassa 2 829 km alkoi muuten erinomaisesti toimiva peruutusvaihteen vipu temppuilla. Vivun käyttö muuttui ensin nihkeäksi, ja sitten vipu toimi hervottomasti.

Syylliseksi paljastui peruutusvaihteen vivun pultti. Onneksi Lynxin katteiden avaaminen on helppoa, jopa keskellä kairaa. Ja onneksi pultti ei ollut pudonnut hankeen vaan vaihdelaatikon lohkon koloon. Kuljettaja kiristi pultin paikoilleen, ja matka saattoi jatkua.

Lynx piipahti määräaikaishuollossa 3 618 km:n kohdalla. Palvelu Kiteen Pienkonehuollossa oli ammattimaista ja asiantuntevaa. Kaikki loput huollot tehtiin samassa paikassa.

Huoltomies printtasi meille lopuksi kelkan tiedonkeruujärjestelmän tiedot. Tietoa on roppakaupalla, sillä järjestelmä kerää yhteenvedon kaikista ajotapahtumista: muun muassa käytetyistä kierrosluvuista, lämpötiloista ja nopeudesta. Yhdessäkään moottoripyörässä ei ole näin kattavaa järjestelmää.

Huolto maksoi maltilliset 131 euroa. Merkille pantavaa on se, että kaikki kustannukset tulivat työveloituksesta. Huolto-osia ei tarvittu lainkaan, kuten ei tuhannen kilometrin ensihuollossakaan.

Tässä vaiheessa ajokautta Lynx siirtyi liikkumaan pääsääntöisesti Pohjois-Karjalan kelkkaurille. Lapissa piipahdettiin uudestaan vasta myöhemmin keväthangilla.

Matkamittarissa oli 4 363 km, kun peruutusvaihteen käyttövivun pultti irtosi jälleen. Kuljettaja korjasi vian seuraavana päivänä itse. Kiinnityspultti oli jälleen pudonnut tuttuun ja turvalliseen paikkaan eli vaihdelaatikon lohkon koloon.

Noin 4 778 kilometrin kohdalla kelkka alkoi mutkissa puskea eli aliohjata. Syyksi paljastuivat kuluneet ohjainraudat. Vaihtotyö suoritettiin jälleen itse. Tällä kertaa raudat maksoivat 75 euroa.

Jousitus riittää perusajoon

Lynxin jousitukseen on valittu edullisempia komponentteja kuin mitä sporttisemmissa kelkoissa käytetään. Eron huomaa lähinnä siitä, että Lynxin jousituksen vaimennuspuolella ei ole säätöjä lainkaan.

Toisaalta niin sisäänmeno- kuin paluuvaimennuksiakin on rauhalliseen reittiajoon riittävästi, lukuun ottamatta telaston etupukin iskunvaimentajaa, jossa saisi olla enemmän sisäänmenovaimennusta. Etupukin jousitus nimittäin pohjasi helposti hiemankin isoimmissa heitoissa.

Urheilulliseen ajoon vaimennusten säädöt ovat hyvin vaatimattomat. Vakiosäädöissä telaston takimmainen jousi on liian löysä kaksin ajoon. Testin ensimetreillä löysyyttä ei juurikaan ilmennyt, mutta loppupuolella sitäkin enemmän. Tällöin jousen esijännitystä säädettiin kaksin ajoa varten muutama pykälä kireämmälle.

Moottorikelkoissa kääntyvyys ja ohjauksen keveys ovat monen tekijän summa. Jos etusuksien jousiin lisää esijännitystä, alkaa kelkka kääntyä paremmin, mutta samalla ohjaus muuttuu jäykemmäksi.

Etupukin iskunvaimentajassa on seitsenasentoinen jousen esijännityksen pikasäätö. Sitä jouduttiin kiristämään muutamalla pykälällä matkanaikana. Kuljettajat säätelivät suksien ja etupukin esijännitystä lähinnä omien mieltymystensä mukaan.

Työkaluna säädössä pitäisi käyttää siihen tarkoitettua haka-avainta, jota kelkan omissa työkaluissa ei valitettavasti ollut. Toiset kääntelivät säätöä moottoripyörän haka-avaimella, toiset siirtoleukapihdeillä.

Säätö ei vaadi paljonkaan voimaa, kunhan muistaa keventää kelkan keulaa nostamalla sitä hieman ylöspäin.

Lähes kaikki kuljettajat kertoivat jousituksen löystyneen kilometrien myötä. Iskunvaimentajat kestivät kiitettävän hyvin 10 000 km:n testirupeaman. Kyseessä on melkoisen pitkä matka moottorikelkan iskunvaimentajille, jotka joutuvat toimimaan niin paukkupakkasilla kuin kevätauringon lämmittämillä plussakeleilläkin.

Yleinen ongelma

Variaattorin hihnan katkeaminen on moottorikelkoissa arkipäiväinen juttu. Mukana on aina oltava varahihna ja mielellään sellaisessa paikassa, että sen löytää myös pimeässä.

Lynxin hihna hajosi 4 998 km:n kohdalla. Se ei varsinaisesti mennyt poikki, mutta sen hampaat kuluivat loppuun. Meno tyssäsi siihen. Kuljettaja laittoi varahihnan paikoilleen, mutta valitettavasti se oli väärän kokoinen. Kelkkaa täytyi sitten pitää jarrun avulla paikoillaan, jopa joutokäynnillä. Korjaamolta ostettiin oikean mittainen hihna 62 eurolla.

Kaksitahtisilla moottorikelkoilla liikkeelle lähtö vaatii kaasun painamista suurin piirtein puoliväliin. Variaattorin kytkimen ottokohta on suunniteltu vastaaman moottorin luonnetta. Lynxissä asia on toteutettu täysin standardin vastaisesti. Se lähtee liikkeelle erittäin vauhdikkaasti, kun kaasuvipua hiukankin hipaisee.

Tämä äkkilähtöisyys aiheutti kokeneillekin testikuljettajille välillä yllätyksiä. Yksi kuljettaja lastasi kuomullisen peräkärryn kyytiin ensin yhden kaksitahtisen kelkan. Kaikki meni hyvin. Sitten oli Lynxin vuoro. Pieni kosketus kaasuvipuun ja Lynx oli syöksyä peräkärryn etureunan läpi. Tähän ominaisuuteen tottuu nopeasti, mutta alussa se on syytä pitää visusti mielessä.

Kilometrilukemassa 5 335 peruutusvaihteen vivun pultti irtosi jälleen, yön pimeydessä, keskellä tohmajärveläistä turvesuota. Puhelimitse kuljettajalle annetuissa ohjeissa kerrottiin tarkkaan, mistä kolosta pultti löytyisi. Paikan päällä tehtiin hätäkiinnitys.

Seuraavassa 6 000 km:n määräaikaishuollossa ammattimies kiinnitti pultin niin tiukasti, että se pysyi koko loppumatkan paikoillaan ilman kiristyksiä. Huolto maksoi yhteensä 239 euroa.

Matkustaja viihtyy kyydissä

Talvi alkoi kääntyä kevättä kohti. Kelkan matka jatkui, ja samalla kerättiin kokemuksia niin umpihangessa ajosta kuin kaksin matkustamisestakin.

Lähes metrin paksuisessa hangessa Lynxin moottorin 42 kW:n teho osoittautui vajavaiseksi. Suurin osa siitä katoaa voimasiirtolinjaan, eikä moottori siten jaksa kuljettaa kelkkaa paksussa lumessa. Huippunopeus kaasupohjassa ajettaessa jää 50–60 km/h tuntumaan. Lynx tuntuu tällaisessa maastossa puutuvan. Herää epäilys, että reki perässä ja matkustaja kyydissä meno umpihangessa on erittäin haasteellista.

Kelkkareitin tamppaantuneella alustalla Lynxin teho ja välitys ovat kohdallaan. Kelkka kiihtyy hyvin kelkkareitin 60 km/h -nopeusrajoitukseen saakka. Käytännön suorituskyvystä ja ajettavuudesta tulevat mieleen takavuosien puhallinjäähdytteiset, 500-kuutioiset kaksitahtikelkat.

Toisaalta vaatimattomasta moottoritehosta on myös hyötyä. Lynxillä jaksaa ajaa, koska se ei revi käsivarsia sporttikelkan tavoin jokaisessa kaasunavauksessa.

Lopputalvesta saimme kokeilla monta päivää ajoa matkustajan kera. Ajopäiväkirjan mukaan kyytiläisen kahvoista on helppo saada hyvä ote, mutta kovilla pakkasilla matkustaja kaipasi jonkinlaisia kahvansuojia. Kritiikkiä tuli myös Lynxin taipumuksesta poistaa jäätä ja lunta telastosta kuopissa. Tällöin irtoava jää hakkaa toisinaan sormille melkoisen kovaa.

Istuinta matkustaja kehui vuolaasti, siinä viihtyy kerrallaan pitkiäkin matkoja. Hyvän kokonaisuuden täydentää selkänoja, josta saa tukea selälle. Kiitosta tuli myös ajoasennosta. Matkustaja istuu hiukan kuljettaja korkeammalla ja näkee maisemat kuljettajan kypärän yli.

Lisävarusteena hankittu tavarankuljetuslaatikko sai niin ikään positiivista palautetta. Laatikkoon saa pakattua mainiosti eväät ja pelastautumisvälineet.

Meneekö 100 km alle 10 litralla?

Helmikuussa elohopea painui Pohjois-Karjalassa -32 asteeseen. Silti Lynx käynnistyi omin voimin ilman apuvirtaa tai muita lämmitysoperaatioita. Tällaisilla pakkasissa kuljettaja onkin kovemmilla kuin kelkka. Kasvot on suojattava neopreenimaskilla, muuten iho paleltuu välittömästi.

Valmistaja lupaa, että Lynxin täysi polttoainetankillinen riittää parhaimmillaan 400 km:n ajoon, mikä tarkoittaisi 9,75 litran keskikulutusta. Ajoimme Lynxillä 10 000 km:n matkan aikana useita tankillisia todella maltillisesti, mutta välillä toki mentiin vauhdikkaamminkin. Toteutunut keskinopeus koko matkalla oli 33 km/h. Se kertoo paljon reittien hitaudesta ja toisaalta siitä, että osa kuljettajista ajeli rauhallisesti maisemia katsellen.

Polttoainetta ei tarkoituksella pihistetty, mutta ei sitä liiemmin tuhlattukaan. Pienimmillään Lynx kulutti polttoainetta 10,6 l/100 km ja enimmillään 15,2 l/100 km. Koko testimatkan keskikulutus oli 13,1 l/100 km. Vaikka Lynx ei lunastanut valmistajan lupauksia, silti se kuluttaa moottorikelkaksi todella vähän polttoainetta.

Kuuden tuhannen kilometrin jälkeen Lynxissä ei ilmennyt vikoja enää lainkaan. Ajopäiväkirjaan kertyi 9 000 km:n huoltoon saakka lähes pelkästään positiivisia kommentteja.

Kelkka piipahti viimeisen kerran Lapissa, testatuiksi tulivat Levin ja Äkäslompolon reitit. Sitten se palasi takaisin Pohjois-Karjalaan.

Kevätaurinko lisäsi tuntuvasti kelkkailijoiden määrää reiteillä. Ruuhka uralla teki ajamisesta haastavaa. Sitä paitsi Pohjois-Karjalan urilla on paljon korkeuserojen aiheuttamia näkemäesteitä. Ne on syytä ylittää varovaisesti. Välillä tuntui siltä, että sporttisilla pätkäkelkoilla liikkuvat nuoret miehet pitävät itseään kuolemattomina – sen verran lujaa osa vastaantulijoista ajoi, vaikka näkyvyys oli huono.

■ LYNX Xtrim 600 ACE -kelkasta jäi positiivinen mielikuva. Polttoaineenkulutus on alhainen, ja moottorin tuottama melu on saatu hyvin aisoihin. Kiusallisia pikkuvikoja oli testin aikana muutamia, mutta kelkka kesti 10 000 kilometrin testin hyvin loppuun asti.

Kokonaiskustannuksia laskettaessa kelkkailu näyttää negatiivisimmat puolensa. Autojen TM-käyttötestikeskikulut sataa kilometriä kohden ovat nykyään noin 20 euroa, mutta Lynxin kulut 49,47 euroa. Ne olivat siis lähes samat kuin Can-Am Outlander Max 800R LTD -mönkijän käyttötestissä (TM 2/2010), jossa kuluja kertyi 50,96 €/100 km.